Vuosikymmenien matkanteon jälkeen sain selvyyden mieltäni
rajoittaviin tekijöihin. En olekaan maailman suurin typerys, vaan aika
ajoin ihan hyvä tyyppi, sillä elämäni omituisuudet saivat sekä
etu- että sukunimen. Diagnoosissa lukee useita numeroita ja
selvennyksenä paljon tekstiä, mutta minulle riittää tieto siitä, että en
ole riivattu enkä sekoamassa, vaan oireille on selitys ja persoonassani
häiriöitä.
Voin hyväksyä persoonani poikkeavuudet, rakastaa
itseäni ja olla pyörimättä liikaa diagnoosissani (joka on sanahirviö). Jos tarkkoja ollaan, niin diagnooseja on kaksi, mutta uskon, että toinen, keskivaikea masennus, on vain seurausta persoonallisuushäiriön aiheuttamien tunteiden hallitsemattomuudesta. Tällä hetkellä minulla on hytinä, että tulevaisuudessa opin paremman hallitsemaan piireitäni, kun ne ovat nyt tiedossa.
Aloin
kirjoittamaan tekstiä tietämättä mitä tästä tulee, mutta luulen, että
tutkin omaa matkaani saadakseni selvyyden enimmäkseen pääni sisällä
jyllääville asioille ja oppiakseni elämään minua rajoittavien
ominaisuuksien kanssa ilman häpeää ja syyllisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti