Sain lääkityksen kolme kuukautta sitten, kun hakeuduin yleislääkärille jatkuvan itkuisuuden, ahdistuksen, tunteiden sekamelskan ja vihaisuuden hallitsemattomuuden takia. Olen aina ollut hyvin lääkevastainen ja ajatellut, varsinkin mielenterveyslääkkeistä, että niiden käyttö on luonteenheikkoutta. Että päänsisäiset ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan ilman lääkitystä omalla ajatustyöllä ja tahdonvoimalla.
Olen joutunut käymään mielenterveysasioilla aiemmin kaksi kertaa: parikymppisenä opiskelijana koulupsykologilla, joka antoi lähetteen jollekin juttelemaan, mutta terapeutti oli aivan onneton lässyn-lässyn -täti, jonka luona kävin kaksi kertaa, kunnes lopetin. Lääkkeitä ei tarjottu sillä kertaa.
Toinen kerta tapahtui kiivaan ja alkoholipainotteisen työuran alkutaipaleella, vajaa kolmekymppisenä, kun masennus ja unettomuus haittasivat jo työntekoa. Sain työterveyslääkäriltä lähetteen mielenterveystoimistoon, jossa kävin kolme-neljä kertaa, mutta vastapuoli oli hyvin nuiva eivätkä meidän kemiat oikein kohdanneet. Sain jotain lääkettä, jonka nimeä en muista, ja määräyksen "syödä lääkkeet tai terapiaa ei heru". Söin muistaakseni pari kuukautta, jonka jälkeen olo helpottui, joko lääkkeiden avulla tai muuten, ja lopetin käymiset negatiivisen terapeutin luona.
Nyt kolmannella kerralla olin siinä pisteessä, että olin valmis kokeilemaan mitä tahansa, kunhan jatkuva ahdistus ja liian nopeat mielealan vaihtelut loppuisivat. Lääkäri oli erittäin hienotunteinen ja hyvä kuuntelija. Hän sai minut kokeilemaan SSRI-lääkkeisiin kuuluvaa selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien ryhmään kuuluvaa lääkkettä, jota käytetään masennuksen, ahdistuksen ja paniikkihäiriöiden hoidossa. Lääke teki minut ensin tosi sairaaksi: oksennutti, väsytti ja huimasi, mutta viikon jälkeen olin huomattavasti paremmassa kunnossa ja pahin ahdistus alkoi väistyä, samoin jatkuva itkunsekainen olotila. Kävin terveyskeskuksen depressiohoitajalla parin viikon välein keskustelemassa ja hän teetti kaikenlaisia testejä. Useiden keskustelujen jälkeen hän kertoi antavansa lähetteen psykiatriselle osastolle sairaalan puolelle arviointiin. Oloni oli masennuksen osalta huomattavasti parempi, mutta useat oireet tai käyttäytymismallini viittasivat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jota jo aiempina vuosina minulle oltiin väläytelty.
Pääsin ihanalle arviointilääkärille, joka oli todella ammattitaitoinen ohjatessaan keskutelua niin, että sain kakisteltua ulos suunnilleen kaikki minua vaivaavat oireet. Lisätestien jälkeen asia oli harvinaisen selvä. Ei siis kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vaan kaikki piirteeni täsmäsivät rajatilapersoonallisuushäiriöön. Masennus oli tässä vaiheessa jo paremmin hallinnassa ja jaksaminen ihan uudella tasolla, vaikkei vieläkään kehuttava. Sain vihdoinkin ajan terapiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti