En enää ajattele, että minun pitäisi parantua, koska en koe olleeni varsinaisesti sairas, vaan enemmänkin liian erilainen tai mieleltäni erikoinen suhteessa muihin. Ajattelen, että persoonani on täytynyt löytää uusi uoma kuin joen, joka on hionut tiensä kalliohin hitaasti vuosikymmenten saatossa. Uuden uoman löytäminen tuli pakolliseksi, koska vanhassa uomassa pyörteet olivat liian syviä ja vaarallisia.
Olen kuullut sanottavan, että persoona muovautuu lapsuudesta lähtien sellaiseksi, että se kykenee selviytymään mahdollisimman hyvin siinä ympäristössä, jossa toimimme: lapsuudenkoti, koulu- ja kaveripiiri. Ympäristön ja olosuhteiden muuttuessa (työelämä, parisuhde, vanhemmuus) entinen toimintatapa ei enää toimi, varsinkin jos opituissa toimintatavoissa on häiriöitä, johtuen vaikkapa kaltoin kohtelusta, henkisestä hylkäämisestä, koulukiusaamisesta, onnettomuudesta, väkivallasta, alkoholin sairastuttamasta kasvuympäristöstä tai muusta tämän tapaisesta, jossa lapsi jaa vaille tukea ja joutuu keskittymään elämästä suoriutumiseen.
Koska peroonallisuuden "vääristymät" eli ajatus- ja toimintamallit ovat muotoutuneet hyvin pitkän ajan kuluessa (mitä pidempään, sen vaikeampaa uudelleenmuovaaminen on - omalla kohdallani yli 40 vuotta), niin valettu muotti on hyvin jähmeä ja muovautumiskyvyn herääminen ja uudelleenmuotoutuminen ottaa aikaa. Tästä syystä persoonanhäiriöiselle ei ole olemassa lääkitystä, on vain psykoterapia, jonka avulla persoonallisuuden muovaaminen saattaa onnistua. Lääkitystä tarvitaan usein persoonan jähmeyden ja haitallisten toimintamallien aikaansaannoksiin, kuten masennukseen, uupumukseen, uni- ja paniikkihäiriöihin sekä pakkoajatuksiin, jotka ovat hyvinvoinnin esteinä.
Ajattelen jokaisen syntyvän tänne yksilöllisistä lähtökohdista, oman tasoisena, eikä siihen voi vaikuttaa. Mutta syntymän jälkeiset (nykytutkimuksen mukaan myös ennen syntymää tapahtuvat) tapahtumat vievät persoonan kehitystä joko alas tai ylös päin. Käytännössä kohtaamisten kautta ihmisen kehitystä joko tuetaan tai lytätään; mitä matalampi lähtötaso, sitä enemmän tukea tarvitaan. Ja koska persoona kehittyy kiivaimmillaan ihmisen ensimmäiset parikymmentä vuotta, on tämän ajanjakson tapahtumilla myöhempiä tapahtumia suurempi merkitys. Sittemminkin ihminen voi onneksi kehittyä, mutta kuten sanottu, se on suuremman työn takana, sillä opitusta on vaikeaa oppia pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti