Arvottomuuden arkeologia

 

Milloin olet tuntenut itsesi kauniiksi tai olet saanut kuulla olevasi tärkeä? kysyy asiantuntjia.

Sukellan muistoissani niin pitkälle kuin pystyn. En onnistu yhdistämään kokemusta mihinkään.

En lapsuuteen. Ajanmukaisesti tuollaisia ei kerta kaikkaan sanottu.

En nuoruuden ensirakkauden huumaan, vaikka pienen hetken siihen saattoi kuvitella liittyvän kokemus itsen tärkeydestä, mutta ei. Oli vain lähisuhdeväkivaltaa, joka verhoiltiin erityiseksi.

En varhaisaikuisuuteen villinä ja vapaana, jossa tunteet sulautuivat lakanoihin ja valuivat sängyn jousituksiin.

En aikuisiän kipeään kasvutarinaan, missä rakastan sinua hukkui makaronilaatikkoon.

Mutta löysin juuri halkeaman, josta arvottomuus pääsi sisään.

Ylisukupolvinen tunneyksinäisyys

 

Ylisukupolvinen tunneyksinäisyys vai miten sitä voisi nimittää? Sitä epätoivoista yritystä olla lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla kaikkien puuttuvienkin osalta ikään kuin yksin voisin korvata tunnevajeen. 

Itselleni läsnänolon, sylin ja läheisyyden kaipuu on kroonista. Itsenäisyyden ja pärjäämisen ihannoinnin takia en koskaan oppinut pyytämään läheisyyttä. Se tuntui palkinnolta, joka piti ansaita. Lapsilleni pystyn osoittamaan tunteeni ja antamaan läheisyyttäni, koska he ovat kauniita ja pyyteettömiä. Toivon, etteivät he koskaan kokisi olevansa syrjäytyneitä omasta elämästään. 

Tunnen valtavaa surua siitä, etteivät lapseni ole kovin merkityksellisiä kenellekään muulle. Ei ole isovanhempia, jotka osoittaisivat, että lapseni ovat tärkeitä ja haluaisivat viettää heidän kanssaan aikaa. Olen ollut jo vuosia kateellinen ystävilleni heidän vanhemmistaan. Olen ollut onnellinen heidän puolestaan, koska heidän onni ei ole ollut itseltäni pois. Mutta aina olen tuntenut pienen pistoksen, kun ystävieni lapset ovat pyydetty yökylään ihan vain siksi, että lastenlasten kanssa on haluttu viettää aikaa.

Luulen, etteivät lapseni osaa kaivata sitä, mitä ei ole ollut, mutta minulta vuodet on repineet auki jotain syvää. Jotain, mitä ilman olen jäänyt. Pohjaton yksinjäämisen ja erillisyyden tunne on syntynyt varhain. Se on syntynyt poissaolevuudesta ja tunnekylmästä kasvuympäristöstä. Toinen vanhempi ei riippuvuuksiltaan kyennyt ja toinen ei oikein osannut. Kuolema sinetöi toisen kohtalon varhain ja toinen kärsi sukupolven ylittävästä kyvyttömyydestä kovin läheisiin tunteisiin aina myöhempään kuolemaansa saakka. 

Nepsykortilla spessuoikeuksia

 

Koen hyvin halvaannuttavana yleisen mielipiteen, että "Me ollaan kaikki vähän nepsypiirteisiä. Älä vedä sitä nepsykorttia esiin saadaksesi spesiaalioikeuksia". Lisäksi olen ahdistunut siitä suppeasta kuvauksesta, jonka mukaan nepsyt ovat "aina myöhässä olevia hassunhauskoja säheltäjiä". Tämä loukkaa, kun on aina tuntenut olevansa perustavalla tavalla erilainen ja koko minuus koostuu hankalien oireiden peittelystä.

Suurimmat pelot

Vastoin kuin myöhässä olevalle, minun oireisiini kuuluu valtava myöhästymisen pelko, joten olen aina ajoissa. En myöskään ole mikään hassunhauska säheltäjä, vaan suuri pelkoni on, etten saa töitäni valmiiksi. Teen kompensaationa hurjat määrät ylimääräistä ja täysin etuajassa (jolloin yleensä annetaan lisää töitä). 

Pelkään ja kuormitun mistä tahansa lähtemisestä. Aloitankin jo edellisenä päivänänä keskittymään seuraavan päivän lähtemisen valmistautumiseen ja lamaannun. En koskaan nuku lähtemistä edeltävänä yönä, koska pohdin ovatko kehomukavat vaatteet valmiina ja muistanko ottaa mukaan tarvittavat työvälineet. Kuormittuneisuudesta johtuva unettomuus on hankala vaiva, jota lukuisat unilääkekokeilutkaan eivät ole onnistuneet poistamaan. Lääkittynä olen aamuisin joko toimimaton zombie tai yliviritetty jousi. 

Käyn aina päänsisäisiä dialogeja siitä, mitä aion puhua missäkin tilanteessa ja minkä roolin otan. On selvää, että tällaisen (työ)päivän jälkeen minusta ei ole jäljellä oikein mitään ja ilta pitäisi pyhittää aistikuormattomaan hämärässä huoneessa latautumiseen, mihin ei useinkaan ole mahdollisuutta.

Kuormittuneisuus 

Lamaannuttavinta tuntuu olevan juuri ylikuormittuneisuus. Sen vaikutusta ei pysty sanottamaan eikä mittaamaan mittareilla, koska "eihän nyt kukaan kuormitu tuollaisista" ja "et vaan kannata stressata". Siksi maskaamisella on menty nuoresta asti. En myöskään osaa vielä hahmottaa mistä kaikesta ylikuormaa syntyy, että voisin vältellä, koska samalla tavallaan tarvitsen ylikuormitusta, että saan ADHD-oireilusta huolimatta asioita tehtyä.

Sen olen sentään jo ymmärtänyt, että pitkään jatkuessaan ylikuormittuneisuus johtaa aina masennukseen. Ja masennus johtaa aina lamaantumiseen, joka johtaa sairauslomaan. Se taas synnyttää itseinhon, että miksen jaksa kuten muut. Siinä vaiheessa ajatuskelassa pyörii enää vain aiempien epäonnistumisten mantra: heitit hukkaan kaiken - olet huono - olet toisen luokan kansalainen - turha yrittää muuttua.

Maskaaminen

Olen vasta hiljan alkanut ymmärtää oman neuromoninaisuuteni vaikutuksia. Terapiassa on nyt keskitytty itsen hyväksymiseen ja ajatukseen, että ei tarvitsisikaan muuttua toisenlaiseksi ansaitakseen paikka tässä maailmassa. Tämä on ollut hyvä oivallus. Maskaamisen mestarina olen aina vuoroon noussut ja taas romahtanut. Nyt en enää jaksa leikkiä uudestiladattua superihmistä. Jotain ympäristössä on muututtava.

Keskityn jatkossa terapeutin tarjoamaan oljenkorteen, siihen että ihmisillä (myös minulla) on ihmisarvo, oikeus elää ja oikeus tehdä työtä sellaisena kuin on, ilman jatkuvaa vaatimusta muuttumiseen. Ongelmana tuntuu olevan, ettei yhteiskunta ole valmis minulle. Jos oppisin olemaan maskaamatta en usko, että kukaan palkkaisi minua tai haluaisi ylipäätään olla lähelläni. Kallis hinta maskaamattomuudesta.

Olen väsynyt siihen, että terveydenhoitoa myöden kaikki odottavat, että "parannun" oireistani lääkkeillä ja kaavaillussa ajassa, ja muutun taas aikaansaavaksi. Aikataulujen paukkuessa yli kysellään, miksi olet niin huono parantuja, yritätkö edes? Olit niin reipas silloin kuin vielä olit. Mutta miten parantua neuromoninaisuudesta, joka ei ole sairaus? 

 

 

Rejection Sensitive Dysphoria, RSD

 

Aloitin Kelan kuntoutuspsykoterapian 3-vuotisjakson jo toisen kerran. Se myönnettiin uudestaan erityisin perustein. Aiempi terapiajakso v. 2016-2019 myönnettiin tunne-elämän vakauttamiseen ja minään liittyvän integraatiokyvyn vahvistamiseen. En saanut terapiassa edistettyä kuin sen hetkistä uupumustilannetta, mikä toki oli jo itsellään hyvä juttu, vaikka siinä hoidettiinkin seurauksia, ei syitä. 

Erityisiä perusteita uuden jakson myöntämiselle katsottiin olevan kognitiiviset vaikeudet ja jatkuvat uupumukset, joiden taustalla on v. 2022 diagnosoitu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ja v. 2025 todettu kognitiivisesti hyvätasoinen autismin kirjo eli autismikirjo henkilöllä, jolla ei ole älyllistä kehitysvammaa (ent. Aspergerin oireyhtymä). Sain myös itse neuropsykiatrisista testeistä hyvää tietoa aivojeni omintakeisesta toiminnasta.

Kuntoutusterapeutin etsiminen 

Terapeutin etsiminen nyt v. 2025 oli aivan erilaista kuin v. 2015. Silloin sain mielialapoliklinikan psykologilta epämääräisiä ohjeita, että saattaisi sopia kognitiivis-analyyttinen, kognitiivinen tai vaikkapa psykodynaaminen suuntaus. Ensimmäinen vuosi hupenikin epäsopivassa terapiasuuntauksessa ja vääränlaisen terapeutin kanssa. 

Kakkos- ja kolmosvuosi skeematerapiassa toivat jonkinmoisia hyötyjä itsetuntemuksen ja -tietoisuuden osalta, mutta pari vuotta ei ollut riittävä aika syvän luottamuksen synnyttämiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin myös saattanut hyötyä kokeneemmasta terapeutista. En itse osannut antaa kehittävää palautetta enkä kertoa mistä en pitänyt, joten koin osan terapiasessioista jopa kiusallisina. Toisaalta varmastikaan ilman tuota ajanjaksoa en olisi tässä ja nyt, koska sain paljon tukea silloiseen akuuttiin työelämätilanteeseen.

Toisin kuin viimeksi, minulla on nyt ollut tukenani työterveyslääkäri, psykiatri ja psykologi. Olen vaihtanut välissä alaa, mutta valitettavasti minulle epäsopiviin työtehtäviin, jossa neuropsykiatriset vaikeuteni ovat vain korostuneet ja vaikuttaneet epäsuotuisasti työkykyyni. Kunnollisella ohjeistuksella osasin nyt kuitenkin etsiä terapeuttia neurokirjo-osaamisen viiteryhmästä. Olin myös laatimassani esittelytekstissä realistinen ja tavoitteideni kanssa melko täsmällinen. Valitsemani terapeutti oli ensimmäinen, jolla kävin arvioistunnolla. Hän tuntui heti persoonaltaan sopivan jämäkältä ja lähestysmistavaltaan neurokirjosta tietävältä.

Aloitin kesäkuussa ja ensimmäistä kertaa tunnen, että joku ymmärtää jotain hankailien toimintamallieni taustatekijöitä. Jokainen viikko on jo tuonut oivalluksia terapeutin herättelemistä aiheista ja hänen kanssaan käydyistä keskusteluista, jotka ovat olleet hyvin antoisia. 

Rejection Sensitive Dysphoria

Eilen tapahtui jälleen jotain. Terapeutti esitteli materiaalia RSD:stä, joka on lyhenne sanoista Rejection Sensitive Dysphoria. Vapaasuomennos voisi olla yliherkkyysilmiö. Se ei ole diagnoosi tai tieteellinen käsite, vaan nimenomaan ilmiö, joka esiintyy erityisesti neuropsykiatristen vaikeuksien yhteydessä, joihin niin ikään liittyy haasteita juuri tunteiden säätelyssä. Istunnolla emme ehtineet kovin paljoa itse termistä jutella. Jatkoin kotona lueskelua eri tutkimuksista, joita on verrattain vähän, mutta jotka lisääntyvät jatkuvasti.

Yhden lähteen mukaan ihminen, jolla on RSD, kokee erittäin voimakkaan tunnereaktion kokiessaan todellista (tai kuviteltua) torjuntaa, kritiikkiä, kiusaamista tai epäonnistumista. Tunne on hyvin intensiivinen ja se kiihtyy kuvauksen mukaan nollasta sataan sekunnin murto-osassa. Kritiikki tai torjutuksi tulemisen tunne aiheuttaa suuttumusta ja epätoivoa. Se saattaa tuntua kehossa muistutten oireiltaan paniikkikohtausta, kuten puristuksen tunnetta rintakehässä ja kurkussa. Ulospäin tunnereaktio voi näkyä aggressiivisena raivona tai täysin sisäänpäin kääntymisenä. Toisinaan RSD-oireet liittyvät  myös henkilön omaan sisäiseen puheeseen kuvitellusta epäonnistumisesta ja se puhe on hyvin armotonta.

On selvää, että jokainen kokee elämänsä aikana pelkoa siitä, että itselle tärkeä ihminen hylkää tai epämiellyttäviä tunteita oman toimintansa kritisoinnista. Neurokirjon piirteisille yksistään tällaisten tunteiden olemassaolon mahdollisuus aiheuttaa fyysisesti ja psyykkisesti lamaannuttavia pelkotiloja. Korostunut kritiikin ja hylätyksi tulemisen pelko voi johtaa hyvin haastaviin käyttäytymisen malleihin. Toisilla alitajunta alkaa skannaamaan pieniäkin viitteitä siitä, että on itse tehnyt jotain väärin. Jatkuva valppaus uuvuttaa ja saattaa alkaa tehdä virheitä sitä enemmän, mitä enemmän niitä pelkää tai alkaa virheiden pelossa jättää asioita kokonaan tekemättä. 

RSD johtaa helposti epäterveeseen miellyttämiseen, mukautumisen tarpeeseen ja tunteeseen, ettei ole koskaan tarpeeksi. Useiden lähteiden mukaan RSD, ADHD ja autismin kirjo kulkevat käsi kädessä. Valitettavan usein neuromoninaisten naisten vaikeuksissa onkin kysymys myös RSD:n aiheuttamasta jatkuvasta itsesyytöksestä, häpeän tunteesta, huonosta itsetunnosta, huijarisyndroomasta ja perfektionismista. RSD:n oireet diagnosoidaan myös usein virheellisesti persoonallisuushäiriöksi, kuten epävakaaksi persoonallisuudeksi, koska oireet ovat hyvin samankaltaisia.

Myös minulla on ensin diagnosoitu epävakaa persnoonallisuus, mutta RSD on tainnut näkyä omassa toiminnassani jo nuoresta asti. Esimerkkinä lukuisat tilanteet, jossa olen saanut palautetta (enkä edes välttämättä negatiivista), niin sen sijaan, että olisin palautteen vuoksi lopettanut koulun, ottanut lopputilin tai muuttanut toiseen kaupunkiin, olisikin kannattaut ihan vähän aikaa hengitellä, koska kysymys onkin koko ajan ollut RSD:stä eli kokemastani tunneherkkyydestä ja mielen kivusta, joka laukeaa silloin, kun koen tulleeni hylätyksi tai kritisoiduksi. 

Mahdollisuutta hyvään elämään on myös aina vaikeuttanut oma alitajunta, joka skannaa armottomasti kaikki vihjeet, jotta pääsee toteamaan, että olen syyllinen. Jatkuva valppaus on uuvuttanut ja virheiden pelossa olen hiljalleen alkanut jättää asioita tekemättä, kunnes en enää ole pystynyt oikein mihinkään. En siihenkään, mistä voisin saada nautintoa ja hyvinvointia.

Emotionaalisen romahduksen on aina laukaissut myös tunne siitä, etten ole pystynyt täyttämään omia hyvin korkealle asettamiani vaatimuksia tai kuviteltuja toisten odotuksia. Olisikin tärkeää oppia sisäistämään, että tunne johtuu ADHD:n, autismikirjon ja erilaisten traumojen yhteisvaikutuksessa kehittyneestä RSD:stä eikä siitä, että muut oikeasti pitäisivät minua ikävänä tai epäpätevänä. Oivalluksenomaisesti tajusin, että RSD-lähteestä kumpuvat myös jatkuvat itsesyytokseni, alisuoriutumiseni ja täydellisyydentavoitteluni. Teen mitä tahansa, että olisin tarpeeksi.

No voiko asialle tehdä jotain?

Tavallaan voi ja ei voi, mutta jo pelkästään tieto auttaa RSD:n kanssa kamppailevaa. Psykoedukaation avulla voi oppia nimeämään oireet ja ymmärtämään mistä niissä on kyse. Oireilusta ei varmastikaan koskaan pääse täysin eroon, mutta sitä voi oppia hallitsemaan. 

Terapioista kognitiivinen terapia tai dialektinen käyttäytymisterapia auttavat ymmärtämään omia tunteita, ketjuttamaan niitä ja siten ohjamaan käyttäytymistään paremmin. RDS-oirelusta kärsivän kannattaisi oppia havainnoimaan vaikeita tilanteita ja valita niihin sopivia toimintamalleja.

Lähteet:

https://www.emootioterapiat.fi/blogi/naisten-adhd-piirrekirjo-kaukana-stereotypioista. 
https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/rsd-adhd
https://verkkokurssit.adhd-liitto.fi/topics/rsd-herkkyytta-torjunnalle
https://www.nepsyarki.com/rsd/

Autisminkirjo samanaikaisesti ADHD:n kanssa

Olen kiteyttänyt merkittävimmät neuromoninaisuuden tuottamat haasteet aikuisiässä työelämän näkökulmasta. On vaikeaa tehdä eroa sille mikä on persoonaa ja mikä on mitäkin oireilua eikä sillä ole väliäkään. Mutta sen tiedän, että oireet ovat aiheuttaneet merkittävää haastetta koulu- ja työelämässä ja piirteet aiheuttavat itselle yhteiskunnan odotusten näkökulmasta vahvaa kuormittuneisuutta. 

Autismikirjon ja ADHD:n esiintyminen samanaikaisesti aiheuttaa myös sisäistä ristiriitaa, koska osa toimintatavoistani on täysin toistensa vastakohtia. Epätasaiseen toimintakykyyni liittyy olennaisesti autismikirjon ja ADHD:n yhteiskuormittavuus. 

Autisminkirjo

• Järjestelmällisyys (ADHD-minä ahdistuu tästä)
• Voimakas tarve järjestelmällisyyteen, rutiineihin ja ennakoitavuuteen, koska ne auttavat hahmottamaan tulevia tapahtumia, mikä vähentää stressiä ja ahdistusta.
• Sinnikyys (ADHD-minä ahdistuu myös tästä)
• Vahvat ja erityiset mielenkiinnon kohteet, joihin paneudun syvällisesti ja se vaatii paljon sitkeyttä ja sinnikkyyttä. Sinnikkyys ilmenee myös yksityiskohtien huomioimisessa ja tarpeena suorittaa tehtäväy huolellisesti. Myös itse pyrkimys pitää kiinni rutiineista ja muuttumattomista tavoista vaatii suurta sinnikkyyttä ja ponnistelua muutostilanteissa.
• Joustamattomuus (ADHD-minä suorastaan häpeää tätä)
• Vahvat ja joustamattomat käytösmallit, ja vaikeus sietää muutoksia, koska olen stressiherkkä ja hermosto ylikuormittuu näistä muutoksista.
• Aistiherkkyys (ADHD-minä on tässä aivan samoilla linjoilla)
• Olen yliherkkä tietyille äänille, valolle ja toisinaan kosketukselle sekä aliherkkä tuntemaan janoa ja nälkää ja aistihakuinen eli nypin kynsinauhat vereslihalle, revin kynnet lihaan asti ja nypin toisinaan ihoa. Nämä aiheuttavat aistiärsykkeen, joka rauhoittaa ja auttaa selviytymään stressitilanteista, koska itse aistikuormitus aiheuttaa ahdistusta ja jopa fyysistä pahoinvointia. Ehkäisen aistikuormaa esimerkiksi käyttämällä aurinkolaseja aina paitsi talvella ja kuulokkeita, jos en voi hakeutua hiljaisempaan paikkaan.

ADHD

• Luovuus (Autisti-minä on tässä samoilla linjoilla)
• Minulla on kyky epäsovinnaiseen ajatteluun ja uusien ratkaisujen keskimiseen sekä pokkeuksellisia luovia vahvuuksia ja niihin intensiivistä keskittymiskykyä, mutta samalla paljon haasteita tarkkaavuuden ja impulssien säätelyssä vääränlaisessa ympäristössä, kun luovuutta pitää suitsia yksitoikkoisissa ja toistuvissa tehtävissä.
• Tarkkaamattomuus (Autisti-minä häpeää tällaista huolimattomuutta)
• Teen huolimattomuusvirheitä varsinkin yksitoikkoisissa tehtävissä, joissa vaaditaan yksityiskohtien huomioimista. Minun on vaikeaa seurata ohjeita, varsinkin, jos ohjeet ovat epäloogisia ja liian pitkiä hahmottaa. Myös pienetkin ärsykkeet voivat häiritä keskittymistäni tylsissä tehtävissä. Mielenkiintoisten tehtävien loppuunsaattamista ei välttämättä häiritse nälkä, jano eivätkä mitkään ärsykkeet, paitsi keskeytykset.
  
  

Voimistunut ahdistuneisuus

 

Lapsen pari vuotta kestänyt masennus ja itsetuhoisuus oli musertavaa nuorelle ja itselleni. Toimivien lääkkeiden ansiosta olemme saaneet nauttia paremmasta voinnista reilun vuoden. Olen jo välillä antanut itseni ajatella, että masennus kuului vain tiettyyn nuoruuden kehitysvaiheeseen eikä enää toistu. Vaikka hoitotahon kanssa puhuttiinkin, että nuori tulee erityisherkkyytensä takia tarvitsemaan jatkossakin kuormittavina aikoina tukea. 

Hoitotahon (HUS) tarjoama reilun vuoden kestänyt lyhytterapia päättyi keväällä. Käsityksemme mukaan oli kesän jälkeen tarkoituksena mm. ADHD-lääkityksen tarkempi säätäminen koulun jatkuttua. Nuori kirjattiin yhtäkkiä kesällä "yhteisesti sovitusti" kirjeellä ulos erikoissairaanhoidosta. 

Nuori itse ei muista sopineensa tällaisesta, vastasi vain lääkärin puheluun, jossa kyseltiin voinnista, joka sillä samaisella hetkellä oli kesälomalaisen keskinkertainen ilman huolia ja vaatimuksia. Minä vanhempana odotin ylipäätään jonkinlaista loppupalaveria hoidon jatkosta, vaikka nuori onkin jo täysi-ikäinen. Olen osallistunut nuoren pyynnöstä kaikkiin aiempiin hoitoneuvotteluihin.

Huomasin kesäloman jälkeen nuoren hartioiden menneen hieman kasaan ja ilmeen vakavoituneen. Nuori on ollut rauhaton, mutta samalla väsynyt. Opinnoissa on ollut haasteellinen jakso heti kesälomien jälkeen ja se on kuormittanut. Lopulta nuori saikin kerrottua, että on varannut koulupsykologin ja käynyt juttelemassa. On tulossa opettajien ja kuraattorin palaveria koulun keventämisestä ja lisää aikoja psykologin kanssa. Olen ylpeä hänestä: hän tunnisti kuormittuneisuutensa ja sai haettua itselleen tukea!

Kysyin nuorelta suoraan onko itsetuhoisia ajatuksia ja ääniä, johon hän nyökkäsi. Oma sydän heitti kolmoistsalkovin ja jatkaa taas täysin epärytmissä. Miten epäreilua elämä onkaan! Ja niin valtavan raskasta, kun ei pysty luottamaan omaan mieleen. Ja miten oman lapsen vointi vaikuttaa suoraan omaan jaksamiseen, joka on muutenkin ontunut. 

Aiemmasta tiedän, ettei koulupsykologi voi auttaa, jos kyseessä on itsetuhoisuus ja äänet. Vaihtoehtona on, ettei nuori kerro täyttä totuutta ja saa keskusteluapua koulupsykologilta. Tai että nuori kertoo miltä oikeasti tuntuu ja saa kehotuksen hakeutua terveysasemalle. Terveysasemalta taas konsultoidaan osastoa, punnitaan itsetuhoisuuden tasoa, pyydetään osastoarviolle tai laitetaan lähetettä psykiatrian poliklinikalle. Tai mikä pelottavinta, ei tehdä mitään noista, vaan lähdetään säätämään lääkitystä. 

Nyt en pysty itse kuin ahdistumaan. Kroppa vapisee, sydän vääntyy rytmihäiriöön ja yrittää etukäteen valmistautua pelkäämään taas pahinta.

 

Hyvätasoinen autismi & tarkkaavuuden häiriö

 

Minulle tehtiin vihdoin 51 vuoden iässä neuropsykologin tutkimus. Tunsin olevani huijari ja ajanhaaskaaja, koska minulla on ollut aina korkea toimintakyky ja olen pystynyt työelämään, mutta samalla olen ollut toistuvasti uupunut ja sairauslomalla toipuva. Neljän pitkän tunnin, erilaisten testien ja aivojen totaalisen uupumisen jälkeen neuropsykologin kertomien tulosten valossa oloni ei enää tuntunut täyshuijarilta.

Avaataan ensin vähän neuropsykologista tutkimusta, joka Proneuronin mukaan  pureutuu aivojen toimintaan liittyviin prosesseihin kuten tarkkaavuuteen, toiminnanohjaukseen ja tiedonkäsittelyyn. Tutkimus on merkityksellinen erityisesti ADHD:n ja autismikirjon häiriöiden arvioinnissa. 

Neuropsykologilla on koulutus juuri aivojen toiminnan ja käyttäytymisen välisen yhteyden ymmärtämiseen ja taito tunnistaa aivojen toiminnan erityispiirteitä, jotka voivat selittää toiminnanohjauksen vaikeuksia, aistisäätelyn haasteita ja sosiaalisen vuorovaikutuksen erityispiirteitä. 

Neuropsykologisen tutkimuksen avulla saadaan kuva kognitiivisista vahvuuksista ja haasteista. ADHD-henkilöllä voi olla vaikeuksia tarkkaavuuden ylläpitämisessä, mutta samalla erityisiä vahvuuksia luovassa ajattelussa. Autismikirjon henkilöllä voi taas olla poikkeuksellinen kyky keskittyä yksityiskohtiin, mutta haasteita hahmottaa kokonaisuuksia.

Neuropsykologisten tutkimustulosten mukaan minulla on juuri näin: toisilla osa-alueista täysin alle keskitason suoriutumista, kun taas toisilla hahmottamisen alueilla täysin yli keskitason suoriutumista. Alle keskitason suoriutuminen vahvisti ADHD-tyyppisen keskittymiskyvyn ja toiminnanohjauksen ylläpitämisen vaikeudet. Testeissä ja testikaavakkeen tulosten perusteella minulla havaitiin lisäksi kognitiivisesti hyvätasoinen autismi, jonka aiheuttama haitta näkyy työmuistin kuormittumisena, uupumisena ja väsymisenä. Rutiinien tärkeys, aitsiyliherkkyydet ja sosaalisten tilanteiden haasteet lisäävät kokonaiskuormitusta ja ne onkin otettava huomioon jaksamista ja työkykyä ajatellen.

Käypähoito kertoo, että hyvätasoinen autismi tarkoittaa autismikirjon häiriötä, jossa ei ole älyllistä kehitysvammaa ja autismikirjon henkilöitä, joiden älykkyys on keskimääräisellä tasolla tai korkeampi. Useat tutkimukset osoittavat, että ADHD:n ja autismikirjon välillä on merkittävää geneettistä päällekkäisyyttä (jopa noin 50–72 %:n päällekkäisyys), mikä tarkoittaa, että tietyt perimät voivat johtaa sekä ADHD:n että autismin esiintymiseen. Osa tutkimuksista ovat osoittaneet, että jopa 80 prosentilla autistisista on myös ADHD.