Tunnelukot, minä-tilat ja mitä näitä nyt on

Terapian avulla olen vihdoin tunnistamassa omia tunnelukkoja ja pääsemässä käsittelemään omia minä-tiloja eli moodeja sekä omaa vaativuutta, itsekritiikkiä ja alisuoriutumista. Opettelen rauhoittamaan itseäni ja ottamaan rennommin. Teen koko ajan ajatustyötä ja hengitysharjoituksia päästäkseni oman vaativuuteni kanssa sinuiksi ja osatakseni asettaa toiminnalleni rajat ilman ahdistusta ja itseinhoa siitä, että joudun ehkä jättämään joitakin asioita tekemättä tai tekemään ne myöhemmin, tai jopa hieman täydellistä suoritusta huonommin - enkä silti ole epäonnistunut ihmisenä.

Tunnistan jo haitallisimmat tunnelukkoni: vaativuus ja rankaisevuus, ja haluan niistä eroon. Sitä ennen pitää kuitenkin käsitellä raskaita aiheita lapsuuden ja nuoruuden rajamailta. Ei ole helpoksi tehty ihmisen elämää, mutta kukapa sellaista on luvannutkaan.

Aloittelen samalla sosiaalialan opintoja, koska tähän omaan kasvuprosessiin liittyy myös arvomaailman muutos ja merkityksellisyyden hakeminen (työ)elämässä. Ensimmäisella valinnaisella kurssilla keskitytään kiintymyksen ja mentalisaation tukemiseen varhailapsuudessa. Siis vaiheeseen, jossa rakentuu hyvin tärkeitä perustuksia koko elämälle. Luulen, että tulen saamaan koulutuksesta myös itselle hyviä rakennusaineita, joiden avulla pystyn työskentelmään muiden hyväksi, mutta pitämään samalla itsestäni parempaa huolta.

Tunteiden ylikuormitus ~ emotional overload

Olen törmännyt viime aikoina usein termiin "emotional overload", joka on tarkoittaa vapaasti suomennettuna tunteiden ylikuormitusta. Kuvastaa terminäkin hyvin sitä, mitä oman pään sisällä välillä tapahtuu.

Minulle tulee aika ajoin dissosiaatiota muistuttavia kohtauksia, joiden aikana tuntuu samaan aikaan siltä, että tunteet ovat ns. poissa päältä ja toisaalta on vahva tunne siitä, että vielä yksikin ärsyke lisää, niin sekoan, räjähdän ja kuolen, kaikkia yhtä aikaa.

Kaikki äänet tuntuvat liian kovilta, en halua ketään lähelleni, ahdistaa ja inhottaa valtavasti, ja silti olo on samaan aikaan turta, aivan kuin ei olisi enää kykyä ottaa vastaan mitään eikä käsitellä lainkaan tunteita.

Olen huomannut, että useimmiten tällaisen olon laukaisee väsymys (+ esim.stressi tai krapula) yhdistettynä ahdistaviin, tunteellisiin ajatuksiin tai muistoihin. Läheinen ihminen on saattanut viattomasti huomauttaa jostain asiasta, kun on jo valmiiksi kuormittuneessa tilassa, ja tilanne menee yli oman sietokyvyn.

Sen jälkeen tulee omituinen sulkutila koko kroppaan, alkaa musta hetki ja yleensä raju itku, ja loppupäivän on yleensä todella väsynyt ja apaattinen olo. Kohtaukset ovat todella rankkoja. Kuulostaa paniikkikohtaukselta, mutta sen tunnistan eikä se ole sitä. Ei ole hengenahdistusta eikä paniikinomaista kuoleman tunnetta, mutta samalla tapaa kohtauksen jälkeen on outo olo, ja pitää odotella pitkään laskeutumista normaaliin olotilaan.