Mieli tekee tepposia

Minulla on ollut onni päästä keskelle ryhmää, jossa kaikki kärsivät epävakaan persoonanhäiriön erilaisista oireista. Olen huomannut, että osa oireista on erilaisia, mutta yksi tuntuu toistuvan jokaisella: mielen seilaaminen. Onhan häiriö saanut tästä nimensäkin, epävakaa.

Vasta vuosia diagnoosin jälkeen alan ymmärtää, että juuri tämä aiheuttaa suurimman syrjäytymis- ja eläköitymisriskin. On hankalaa elää niin sanottua normaalia elämää, kun omaan mieleen ei voi luottaa. Se saa tuntemaan itsensä hyvin epävarmaksi, kun ei voi tietää miten minäkin päivänä kokee.

Pään sisäisen melskeen vuoksi mikä tahansa ulkopuolinen rasitus alkaa huonoina jaksoina raastaa heti aamusta. Äänet ja vaatimukset. Joku pieni asia katkaisee aasin selän ilman että mitään näkyvää on tapahtunut. Tekee mieli kertoa muille, mutta miten voi odottaa heidän ymmärtävän, kun ei itsekään ymmärrä. On parasta vain odottaa, että tunne menee ohi. Sen jälkeen sitä siirtyy usein toiseen ääripäähän: tyhjyyden tunteeseen. Siihen, jossa mikään ei tunnu miltään.

Arjen esimerkkejä:

• Parisuhteessa oleva rakastaa kumppaniaan ja tuntee onnea siitä, että joku rakastaa takaisin. Mutta ihan tuosta vaan, ilman varoitusta, mieli kaivaa esiin toinen toistaan synkempiä ajatuksia ja vihan tunteita kumppania kohtaan. Samalla tajuaa, että ne eivät voi olla totta. Vai voivatko? Onko parisuhde sittenkin vain roikkumista jossain, jonka kuvittelee tekevän itselle hyvää? Kannattaisiko erota ennen kuin asiat menevät tosi rumaksi? Mikä on totta ja kumpaan suuntaan mieli yrittää silotella? 

• Työelämässä pitää pystyä olla vahvasti jotain mieltä asioista ja perustella mielipiteensä. Pitää suunnitella projekteja ja argumentoida selkeästi. Mutta miten selviytyä, kun aamupäivällä on vahvasti yhtä mieltä ja iltapäivällä mielestä kumpuaakin jo täysin erilaisia ajatuksia? Oma pää tuntuu pettäneen - alkaa pelottaa ja ahdistaa - tuntuu peuralta ajovaloissa. Sitä saavuttaa kriittisen pisteen, jossa mieli jähmettyy ja alkaa pään sisäinen tyhjyys. Voisiko täältä vain päästä pois? 

Omia ajatuksiaan ei pääse pakoon. Aina sanotaan, että tunteita ei saa paeta, vaan ne pitää kohdata. Mutta kuinka jaksaa kohdata alati muuttuvat tunteensa uudelleen ja uudelleen ilman, että ne johtavat muuhun kuin suurempaan hämmennykseen?

Kaikkea on vaikeaa pukea sanoiksi. On tärkeää, että läheiset ymmärtävät, ettei tämä ole tahallista. Moni olisi niin mielellään toisenlainen. Olisi hienoa saada tuntea rauhaa edes yhden kokonaisen päivän. Ei niin, että luulee olevansa jumalan lahja maapallolle, jolloin mikä tahansa on mahdollista. Eikä niin, että kokee olevansa vain taakka, rasite ja menoerä, josta halutaan äkkiä eroon.