Alan vähitellen hahmottaa omaa käytöstäni ja pyrin irti
siitä syyllisyydestä, jota olen kantanut kymmenestä ikävuodesta lähtien. Lähetän
mielessäni anteeksipyytäviä viestejä lähipiirille, koska olen selvästi eristäytynyt
ajan myötä ja asennoitumiseni muihin ihmisiin on hieman vinksahtanut ja
kompleksinen. Enkä saa itseäni kuntoon. Enkä pääse ajatuksesta, että minulla ei ole oikeutta voida pahoin, koska kaikki elämäni osaset ovat kunnossa. Masennus kun ei näy päälle eikä muutkaan päässä olevat häiriöt.
Omat kompleksit liittyvät hyvin paljon vastavuoroisiin ja terveeseen
riippuvuuteen perustuviin ihmissuhteisiin. Kommunikoinnin vaikeuteen ja negatiivisiin ajatuksiin itsestä suhteessa muihin. Kun ei aina pysty olemaan, missään. Eikä kenenkään kanssa. Yritän
miettiä syitä, mutta ne ovat liian hähmäisiä. Elän jalka kytkimellä – haluaisin
koko ajan lähteä, mutta en tiedä mihin. Ahdistus on sana, joka parhaiten kuvaa
olemista. Ja syyllisyys siitä, etten saa pääkoppaa kuntoon, vaikka yritän niin
sanotusti apinan raivolla.
Persoonallisuushäiriö aiheuttaa tällä hetkellä vakavaa kärsimystä etupäässä minulle itselleni.
Tämä hiton häiriö näkyy myös arjessa ja mutkistaa monia
asioita. Pelkään yhtäkkiä lähteä ajamaan autoa tai jos ajan, voin ajaa vain
tiettyä reittiä, joka pitää etukäteen suunnitella. Pelkään, että ajan jonkun
yli tai että joku ajaa läheisteni päälle. En voi mennä autopesuun ja enkä auton
takapenkille. En pysty puhumaan töissä palavereissa tai pelkästään
sen ajatteleminen saa hapen loppumaan…
On niin monia asioita, jotka
vaikeuttavat arkea. Näiden asioiden peittely se vasta onkin vaatinut paljon
vuosien varrella. Ja se syyllisyys kaikesta tehdystä ja tekemättä jättämisestä. Melkoinen oravanpyörä, jossa jahtaan syytä, mistä kaikki on lähtenyt. Koitan muuttaa ajatuksia ja tunnistaa tunteita, jotka ohjaavat omaa käytöstä.
Oikeanlaisen avun saaminen on edelleen murusina maailmalla, niin sanotusti. Levällään kuin eväät. Ei ole hoitoputkea eikä hoitotakuuta. Ei lääkäriä, johon voi ottaa yhteyttä kun maailma jälleen kerran heittää kylmät vedet kasvoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti