Kesäloma

Ensimmäinen kesälomapäivä alkoi itkulla ja tappelulla. Lasten kanssa tuli riitaa heti aamusta, sillä yksi lapsistani saa minut pois tolaltani edelleen hyvin helposti. Huomasin, että yhdistin riitaan edellistenkin vuosien pitkät kesät, joiden olisi pitänyt olla onnellisia, mutta jotka todellisuudessa olivat melkoista tasapainoilua hermojen raunioilla. Tuntuu turhauttavalta laskea päiviä siihen, että kesäloma olisi ohi, koska en suinkaan odota syksyä. Odotan tyhjyyden täyttävää tapahtumaa, jota ei koskaan tule. Odotan mahdottomuuksia.

Ohjelmoidun arjen jälkeen pitää taas opetella elämään tuntematta oloaan tyhjäksi ja hyödyttömäksi. Että vaikka istahtaisi hetkeksi lepäämään ei ole silti laiska ihminen ja huono äiti. Huomaan olevani vähän pettynyt, sillä ensimmäisen kerran lääkityksen aloittamisen jälkeen minulla on ollut tänään tyhjä ja surullinen olo. En saa kiinni ajasta, vaan se jotenkin lipuu ohitseni ja olen itse sumussa sen keskellä. Tuntuu kuin olisin vieras omassa kodissani. Toivon, että tämä johtuu lääkemäärän nostosta kolme päivää sitten ja on ohimenevää.