Mikä osa on julkista?

Huomaan usein pohtivani, että millä tasolla mielenterveysasioista puhutaan muiden kanssa? Mitä ja miten tietoa jaetaan eri osapuolille? Itselleni nämä asiat eivät ole tabu, mutta työnhakijana minua mietityttää mielenterveysasiat. Työhaastattelussa ei tietenkään sanota (eikä pitäisi kyselläkään) näistä asioista mitään. Varsinkaan kun en ole hakeutumassa lentokapteeniksi enkä muutoinkaan alalle, jossa (hallinnassa) oleva häiriöni olisi kenellekään haitaksi.

Milloin mielen asioista voi puhua yhtä vapaasti kuin kropan kolotuksista?

Mutta kerran eräässä työpaikassa, jo työn saatuani, kävin erittäin perusteellisessa työhöntulotarkastuksessa ja siellä kysyttiin kaikkea mahdollista mielenterveydestä. Miten vastata, jos kysytään, että "oletko koskaan kärsinyt mielenterveysongelmista tai saanut hoitoa mielenterveysongelmiin?". Jos vastaan rehellisesti, voin hyvästellä työpaikan samantien. Ja ymmärrän sen kyllä. En itsekään työnantajana haluaisi välttämättä palkata mielenterveysongelmaista työntekijäkseni. 

Toisaalta, jos ihminen on saanut mielenterveytensä hoidettua hyvälle tasolle, lääkitys on kunnossa (jos sellaista tarvitsee) ja työn tekemiselle ei ole minkäänlaista estettä, niin miksi palkkaaminen olisi mahdotonta? Voihan se mielenterveys ja jaksaminen olla koetuksella jossain vaiheessa työuraa kuitenkin, niin sanotulla terveelläkin ihmisellä. Mutta jos taas vastaan epärehellisesti mielenterveyttä koskeviin kysymyksiin, niin syyllistynko kamalaan tekoon, joka tulevaisuudessa saa minut vaikeuksiin? Tätä pitääkin kysellä terapeutilta. Mikä on se lakisääteinen osuus, joka pitää työnhaussa jakaa koskien (mielen)terveyttä? Vai onko sellaista?

Toinen asia, joka välillä ihmetyttää on muiden kanssa keskustelu mielenterveysasioista. Että pitäisikö jättää kokonaan keskustelematta? Vai pitäisikö kertoa heti kaikille välttääkseen mahdolliset kiusalliset tapahtumat tulevaisuudessa? Olo on vähän feikki ja epärehellinen, jos seurueessa puhutaan ja heitetään vitsiä mielenterveysasioista enkä ole itse kertonut ihmisille häiriöstäni. 

Monilla ihmisillä on vieläkin niin vääriä mielikuvia päänsisäisistä sairauksista, että tekisi mieli oikaista niitä. Eräskin mielenterveysalan ammattilainen totesi minulle, että ei minulla voi olla vaikeita mielenterveysongelmia tai masennusta, kun olen niin iloinen ja puhelias ihminen. Juuri näin. Se auttoikin minua tosi paljon eteenpäin. Aloin kääntämään oireitani sisäänpäin vielä enemmän. Se onnistuikin kohtuullisesti vielä ennen omia lapsia. Mutta vuosien valvomisen ja omien lapsien aiheuttamien sisimmän vereslihalle repivien tunteiden vuoristoradan jälkeen alkoi tehdä tiukkaa. Silti jaksoin raskasta olotilaa vielä monta vuotta. Siinä auttoi hyvä ja rauhallinen kumppani sekä alkoholin jättäminen vähemmälle. Lopulta korttitalo alkoi kuitenkin sortua kortti toisensa jälkeen. Nyt on kädessä kasa kortteja ja edessä uuden pelin opettelu.