Lapseni tutkimusjakso tuli päätökseen. Hoitopalaverissa nuorelle asetettiin diagnoosit F32.2 vaikea masennus, F41.1 yleistynyt ahdistuneisuushäiriö sekä F90.0 aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joista jälkimmäisen eli hoitamattoman adhd:n katsottiin olevan määrittävin tekijä syvän masennuksen ja ahdistuksen syntymiseen.
Sydän repeää tuskasta, mutta samalla olen huojentunut, että asiat etenevät ja nuori siityy tutkimusjaksolta varsinaiselle hoitojaksolle. Tavoitteena on ensisijaisesti voinnin vakauttaminen, että päästäisiin psykoterapeuttiseen vaiheeseen sekä Oma väylä -kuntoutukseen.
Tällä hetkellä toipuminen on vielä haurasta, mutta etenee pienin askelin ja varsinkin viimeisin lääkelisäys osoitti vasteen heti. Jossain kohtaa loppukevättä on tavoitteena muutokset nykyiseen lääkitykseen, jotta voitaisiin kokeilla stimulanttilääkitystä adhd-piirteisiin. Kunhan kaikki vaan sujuisi suunnitellusti.
Oli lohdutonta kuunnella nuoreni oirelistaa, koska itsesyytöksen piiska sivalsi syvään: miten en tajunnut jo vuosia sitten. Lapseni käy jalanjäljissäni samaa arvottomuuden, vaativuuden ja itsesyytösten tietä samanlaisten piirteiden takia.
Yritän rakentaa siltaa nykytietämyksen ja omien ajatusteni välille sisäistääkseni kaiken. Mikään, mitä kukaan on tehnyt tai jättänyt tekemättä, ei vaikuta häiriön syntyyn, koska se on synnynnäinen. Olen silti pahoillani, ettei sukurasitteena kulkevaa neuroepätyypillisyyttä aiemmin tunnistettu, koska hoitamattama siitä tuntuu aiheutuvan ylisukupolvinen tragedia.
Adhd on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö (Puustjärvi 2021), jonka määrittävin
piirre on vaikeus säädellä omaa aktiivisuutta ja tarkkaavuutta. Hoitamattomina oireet nujertavat, koska jatkuva tunne erilaisuudesta ja epäonnistumisesta syövät itseluottamuksen. Adhd ei estä ammatillista menestystä, mutta positiiviset piirteet eivät pääse esiin, jos oireita ei tunnisteta ja hoideta. Adhd ei vaikuta älykkyyteen. Oireilevat ajattelevat usein virheellisesti olevansa tyhmempiä, koska häiriön takia asioiden sisäistäminen on erilaista kuin valtavirralla.
Hoidon ja kuntoutumisen myötä itsellä esiintyvät oireet pystyy hyväksymään. Oman kokemuksen mukaan piirteiden tuomista haasteista on ollut itselle vain haittaa, mutta se liittyy hoidon ja tuen puutteeseen. Vielä ei ole aika puhua myöskään lapseni kanssa mistään "supervoimista", joita tarkkaavuushäiriöön liitetään. Joskus myöhemmin tulee toivottavasti aika käsitellä meitä kumpaakin yhdistävää vaikkapa kohdistamatonta luovuutta, häiritsevää impulsiivisuutta ja jatkuvaa mielihyvän hakemista osana häiriötä, ja kääntää ne, jos ei nyt supervoimiksi, niin ainakin positiivisemmiksi.
Minun rohkea lapseni on halunnut ja olemme hakeneet kaiken avun mitä on saatavilla. Siltikin viimeiset puoli vuotta ovat olleet hyvin raskaita hänelle. Jos itse olenkin väsynyt, niin nuorta on elämä koetellut aivan liian kovalla kädellä. Tutkimusjaksolta saatu tieto tulee varmasti jatkossa yhdessä hoidon ja kuntoutuksen kanssa hiljalleen helpottamaan matkaa. Psykiartin sanoin: jaksa vielä ja anna kaikkien auttaa, koska apua on saatavilla. Yksin ei tarvitse jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti