Usein tuntuu, että en ole edistynyt yhtään tällä matkalla kohti eheytymistä. Luin aikani kuluksi kaikki blogini tekstit ja mietin, että saman kysymyksen äärellä olen edelleen: Voisinko muuttua toisenlaiseksi? Tätä olen miettinyt helmikuussa 2016, tasan kaksi vuotta sitten. Nyt tiedän, että helppoa se ei ainakaan ole.
Terapiaa on jatkunut nyt kesästä 2016 eli olen suunnilleen kolmevuotisen terapian puolessa välissä. Ensimmäisen terapeuttini käynnit olivat ns. hukkareissu, koska hänen kanssaan vain juteltiin ja enimmäkseen arkisista asioista. Toisaalta ilman vuoden jutustelua en olisi ymmärtänyt sitä, mitä terapialta on tarkoitus odottaa: tuloksia. Toisen terapeutin luona olen käynyt nyt puoli vuotta ja muutoksia on tapahtunut. Silti mieleen hiipii ajatus, että tätä kisaa en voi voittaa. En osaa vieläkään sanoittaa miltä sisällä tuntuu, joten vastapuolen on todella vaikeaa minua ymmärtää ja auttaa. Tässä matkalla olen ollut koko ajan ikävissä tilanteissa työelämässä, joka on myös syönyt pohjaa terapialta, koska aika on mennyt arjesta suoriutumiseen.
Useissa alan kirjoituksissa ja terapiassakin hämmentää se, että kun tarkoitus on ohjata ihmistä muuttamaan ajattelutapaansa ja koska se persoonallisuushäiriöisellä ei välttämättä onnistu, niin lopulta kehotetaan "vain ajattelemaan eri tavalla." Kun se juuri on se pulma: ajatusvääristymät, jotka ohjaavat mieltä vääriin suuntiin. Ja kun se on yksi tämän epävakaan persoonanhäiriön perusteemoista, niin syyllisyys siitä kun ei kykene "ajattelemaan oikealla tavalla" alkaa painaa ja käynnistää välttely- ja valehtelumekanismin, koska ei halua olla hankala tai epäpidetty.
Ensimmäisen blogikirjoituksen jälkeen (toukokuussa 2015) on onneksi tullut muutamia eheyttäviä oivalluksia, kuten että koska minulla on pysyvä taipumus masennukseen persoonasta johtuvien syiden vuoksi, tulen varmasti aika ajoin tarvitsemaan jonkinlaista apua jaksamiseen eikä sen pitäisi olla niin iso juttu. Mutta on se. Yhteiskunnassa tuntuu saavan apua vain jos on aivan pohjalla. Matkalla sinne pitää vain yrittää pärjätä. Myös alisuoriutumisen huomaaminen on auttanut ymmärtämään miksi käyttäydyn tietyllä tavalla esimerkiksi työelämässä.
Omaan käytökseen liittyvät huomiot ovat todella tärkeitä, sillä vasta silloin niihin voi päästä käsiksi. Ne ovat kuitenkin vasta ensiaskelia ja jäljelle jää syiden selvittely, jotta niistä voisi päästä eroon tai ainakin elää hyväksymällä itsensä, ehkä jopa vähän rakastaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti