Häiriintynyt minä

Persoonanhäiriötä ei juuri mielletä sairaudeksi. Häiriöstä kärsivää pidetään ehkä hankalana tai omituisena henkilönä, jonka toiminta saattaa kummastuttaa tai jopa loukata ympärillä olevia ihmisiä. Persoonallisuushäiriö aiheuttaa kuitenkin näin vanhemmiten vakavaa kärsimystä etupäässä minulle itselleni, sillä minulla on merkittävästi epävakaa kokemus itsestäni, ja se todella tuntuu repivän mielen hajalle.

Alan vähitellen hahmottaa omaa käytöstäni ja pyrin irti siitä syyllisyydestä, jota olen kantanut kymmenestä ikävuodesta lähtien. Lähetän mielessäni anteeksipyytäviä viestejä lähipiirille, koska olen selvästi eristäytynyt ajan myötä ja asennoitumiseni muihin ihmisiin on hieman vinksahtanut ja kompleksinen. Enkä saa itseäni kuntoon. Enkä pääse ajatuksesta, että minulla ei ole oikeutta voida pahoin, koska kaikki elämäni osaset ovat kunnossa. Masennus kun ei näy päälle eikä muutkaan päässä olevat häiriöt.

Omat kompleksit liittyvät hyvin paljon vastavuoroisiin ja terveeseen riippuvuuteen perustuviin ihmissuhteisiin. Kommunikoinnin vaikeuteen ja negatiivisiin ajatuksiin itsestä suhteessa muihin. Kun ei aina pysty olemaan, missään. Eikä kenenkään kanssa. Yritän miettiä syitä, mutta ne ovat liian hähmäisiä. Elän jalka kytkimellä – haluaisin koko ajan lähteä, mutta en tiedä mihin. Ahdistus on sana, joka parhaiten kuvaa olemista. Ja syyllisyys siitä, etten saa pääkoppaa kuntoon, vaikka yritän niin sanotusti apinan raivolla.

Persoonallisuushäiriö aiheuttaa tällä hetkellä vakavaa kärsimystä etupäässä minulle itselleni.

Tämä hiton häiriö näkyy myös arjessa ja mutkistaa monia asioita. Pelkään yhtäkkiä lähteä ajamaan autoa tai jos ajan, voin ajaa vain tiettyä reittiä, joka pitää etukäteen suunnitella. Pelkään, että ajan jonkun yli tai että joku ajaa läheisteni päälle. En voi mennä autopesuun ja enkä auton takapenkille. En pysty puhumaan töissä palavereissa tai pelkästään sen ajatteleminen saa hapen loppumaan… 

On niin monia asioita, jotka vaikeuttavat arkea. Näiden asioiden peittely se vasta onkin vaatinut paljon vuosien varrella. Ja se syyllisyys kaikesta tehdystä ja tekemättä jättämisestä. Melkoinen oravanpyörä, jossa jahtaan syytä, mistä kaikki on lähtenyt. Koitan muuttaa ajatuksia ja tunnistaa tunteita, jotka ohjaavat omaa käytöstä.

Oikeanlaisen avun saaminen on edelleen murusina maailmalla, niin sanotusti. Levällään kuin eväät. Ei ole hoitoputkea eikä hoitotakuuta. Ei lääkäriä, johon voi ottaa yhteyttä kun maailma jälleen kerran heittää kylmät vedet kasvoille.