Arki-reippaan ympärillä on suojamuurit

Olen sairastunut reippauteen jo nuorena. Suoritan vahvasti kaiken ja olen niin sanottu arki-reipas. Iltaisin saatan laahustaa kotona, olla vihainen tai itkeä. Minun on hirveän vaikea laskea suoja-aitoja ympäriltäni. Joudun tekemään paljon töitä energiaa heikon itsetunnon ja itseni suojaamiseksi niin, että mietin omien asioiden, sanojen, ilmeiden ja tunteiden ennakointia. Siinä on varmasti yksi syy pääni sisäiseen ylikuormittumiseen. Sisältä olen kyyninen enkä pysty luottamaan muihin, ja päivän jännite purkautuu usein vihaisuutena tai itkuna.

En pysty pyytämään apua mihinkään. Pelkään, että apua pyytämällä tunnustan, etten osaa mitään. Enkä uskalla ikinä antaa negatiivista palautetta. En pysty kerta kaikkiaan sanomaan, vaikka pitäisi. Teen mitä tahansa, että vältän konfliktitilanteet. Edes ystäville en pysty sanomaan kielteisesti ettei syntyisi riitaa. Tai että he lakkaisivat pitämästä minusta. Teen mieluummin tuhatkertaisesti enemmän töitä, jos sillä vältän ikävien asioiden esiin nostamisen tai muilta ihmisiltä avun pyytämisen.

Luulen ottaneeni aina paljon vastuuta muiden ihmisten hyvinvoinnista, mutta teenkin sen itsekkäistä syistä: pyrin pitämään kaikki onnellisina ja hyvällä tuulella siksi, että kaikki pitäisivät minusta. Pidän suojamuurit paikallaan, tutkin ihmisiä ja pakenen mieluummin henkisesti paikalta ennen kuin muut ehtivät jättää minut.

Päätän, että juuri nämä asiat otan taas tänään esille terapiassa.