Päivän pohdinta: periytyyko adhd, periytyvätkö tavat vai sekä että?
Sen tiedän, että huono itsetunto periytyy. Pelkästään kehumalla ei saa
synnytettyä lapselle vankkaa itsetuntoa, jos oma esimerkki viestii toista. Se on vähän sama vaikkapa
roskaamisen kanssa: voit opettaa lapselle, ettei saa roskata, mutta
lapsi lapsi oppiin mallista. Jos roskaat itse, roskaa lapsikin. Kun on itse kasvanut mitätöimään ja pienentämään itseään, antaa omalla toiminnallaan mallin, ettei ole minkään arvoinen. Se on surullista.
Toimintatapojen periytyminenkin on varmasti osin totta. En ole ole kyennyt tekemään mitään systemaattisia tai suunnitelmallisia päätöksiä elämässäni. Olen toki opiskellut vaikka mitä ja ollut työelämässäkin useilla eri aloilla, mutta tunnun aina jotenkin vain sinkoilevani ympäriinsä. En osaa suunnitella, en tunnistaa vahvuuksiani saati heikkouksiani enkä tiedä mitä milloinkin haluaisin. Tämä johtaa aina vääjäämättä tilanteisiin, joissa tunnen olevani vääränlaisten haasteiden edessä.
En muista pitää tarpeeksi yhteyttä läheisiini. En vain yksinkertaisesti
muista. Poissa vierestä, poissa mielestä. Tämä ei tarkoitta ettenkö
välittäisi, ei todellakaan. En muista liikkua tarpeeksi, en syödä oikein, en tauottaa töitäni enkä osaa yhdistä mitään aiemmin oppimaani käytäntöön. En myöskään kykene säännöllisesti siivoamaan tai vaihtamaan lakanoita, enkä muista pestä vessoja tai viemäreitä. Moni asia jää aina harkinta-asteelle. Saan usein aikaiseksi vasta kun on mennyt jopa kuukausia ja likaisuus alkaa ällöttää.
Olenkin miettynyt olenko antanut omalla toiminnallani mallin lapsilleni, jotka toimivat samoin, koska kopioivat toimintamallini vai toimivatko he samalla tapaa vain siksi, siksi ettei heilläkään neuroepätyypillisinä ole systemaattista ajattelua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti