Voimistunut ahdistuneisuus

 

Lapsen pari vuotta kestänyt masennus ja itsetuhoisuus oli musertavaa nuorelle ja itselleni. Toimivien lääkkeiden ansiosta olemme saaneet nauttia paremmasta voinnista reilun vuoden. Olen jo välillä antanut itseni ajatella, että masennus kuului vain tiettyyn nuoruuden kehitysvaiheeseen eikä enää toistu. Vaikka hoitotahon kanssa puhuttiinkin, että nuori tulee erityisherkkyytensä takia tarvitsemaan jatkossakin kuormittavina aikoina tukea. 

Hoitotahon (HUS) tarjoama reilun vuoden kestänyt lyhytterapia päättyi keväällä. Käsityksemme mukaan oli kesän jälkeen tarkoituksena mm. ADHD-lääkityksen tarkempi säätäminen koulun jatkuttua. Nuori kirjattiin yhtäkkiä kesällä "yhteisesti sovitusti" kirjeellä ulos erikoissairaanhoidosta. 

Nuori itse ei muista sopineensa tällaisesta, vastasi vain lääkärin puheluun, jossa kyseltiin voinnista, joka sillä samaisella hetkellä oli kesälomalaisen keskinkertainen ilman huolia ja vaatimuksia. Minä vanhempana odotin ylipäätään jonkinlaista loppupalaveria hoidon jatkosta, vaikka nuori onkin jo täysi-ikäinen. Olen osallistunut nuoren pyynnöstä kaikkiin aiempiin hoitoneuvotteluihin.

Huomasin kesäloman jälkeen nuoren hartioiden menneen hieman kasaan ja ilmeen vakavoituneen. Nuori on ollut rauhaton, mutta samalla väsynyt. Opinnoissa on ollut haasteellinen jakso heti kesälomien jälkeen ja se on kuormittanut. Lopulta nuori saikin kerrottua, että on varannut koulupsykologin ja käynyt juttelemassa. On tulossa opettajien ja kuraattorin palaveria koulun keventämisestä ja lisää aikoja psykologin kanssa. Olen ylpeä hänestä: hän tunnisti kuormittuneisuutensa ja sai haettua itselleen tukea!

Kysyin nuorelta suoraan onko itsetuhoisia ajatuksia ja ääniä, johon hän nyökkäsi. Oma sydän heitti kolmoistsalkovin ja jatkaa taas täysin epärytmissä. Miten epäreilua elämä onkaan! Ja niin valtavan raskasta, kun ei pysty luottamaan omaan mieleen. Ja miten oman lapsen vointi vaikuttaa suoraan omaan jaksamiseen, joka on muutenkin ontunut. 

Aiemmasta tiedän, ettei koulupsykologi voi auttaa, jos kyseessä on itsetuhoisuus ja äänet. Vaihtoehtona on, ettei nuori kerro täyttä totuutta ja saa keskusteluapua koulupsykologilta. Tai että nuori kertoo miltä oikeasti tuntuu ja saa kehotuksen hakeutua terveysasemalle. Terveysasemalta taas konsultoidaan osastoa, punnitaan itsetuhoisuuden tasoa, pyydetään osastoarviolle tai laitetaan lähetettä psykiatrian poliklinikalle. Tai mikä pelottavinta, ei tehdä mitään noista, vaan lähdetään säätämään lääkitystä. 

Nyt en pysty itse kuin ahdistumaan. Kroppa vapisee, sydän vääntyy rytmihäiriöön ja yrittää etukäteen valmistautua pelkäämään taas pahinta.