Elämänmittainen erilaisuuden kokemukseni on saanut selityksiä, kiitos vertaistuen, joka on mittaamattoman arvostasta. Puutteellisella hermorakenteella ei voi koskaan olla samalla viivalla neurotyypillisten kanssa. Vertaistuki luo mahdollisuuden peilata persoonaansa neurotyypillisten sijaan kaltaisiinsa, joilla aivotoiminta on neuropsykiatrisesti erityistä, eikä tarvitse tuntea ainaista erilaisuutta ja sen synnyttämää arvottomuutta.
Omat kohtuutonta haittaa aiheuttavat puolet olen tunnistanut aina. Nyt ne on tunnistettu neuroepätyypillisiksi piirteiksi. Saman tyyppisiä ajatuksia löytyy toisinaan jokaiselta, mutta nepsyillä ne ovat omaa persoonaa määrittäviä tekijöitä, joiden vuoksi mahdollisuus mm. hyvänä pidettyyn elämään, menestykselliseen työelämään ja onnistuneisiin ihmissuhteisiin on vahvasti uhattuna:
- Ääritoiminta; joko kaikki tai ei mitään
- Jatkuva yksinäisyyden tunne, vaikka olisi ihmisten ympäröimänä
- Pelko, että epäonnistuu
- Pelko, että tuottaa muille pettymyksen
- Huono itsetunto
- Irtipäästämisen vaikeus (asiat, ihmiset)
- Vaikeus lähteä tutusta/turvallisesta
- Vaikeus vetää rajoja (lupautuu kaikkeen, lopulta ei jaksa enää mitään)
- Voimakas tarve olla ihmisten kanssa (vaikka lopulta kuormittuu niin, ettei halua nähdä ketään)
- Voimakas tarve miellyttää (kukaan ei pidä minusta, hylkäämisen pelko)
- Yliajattelu/ylianalysointi (syyllisyys, tämäkin on minun vikani)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti