Erään lääkärin kanssa keskustelimme n. 20 minuutin käynnin ajan jaksamisestani ja kerroin tekeväni opintoja, lopputyötä, käyväni työssä uudella alalla ja hoitavani neljän lapseni aikatauluja, ja ehkä vähän miehenkin. Lääkäri päätteli tästä kaikesta etten enää tarvitse jatkohoitoa, vaan tarvittaessa yhteys omalle terveysasemalle. Olin vähän huolissani, sillä oma jaksamiseni yllätti jopa itsenikin. Edellisen käynnin lääkäri pyysi tarkkailemaan mahdollisia ylijaksamisen oireita kaksisuuntaisen mielialahäiriön olemassaolon mahdollisuuden vuoksi, sillä serotoniinin takaisinestäjä on väärä lääkitys, jos kyseessä onkin kaksisuuntaisen mielialahäiriön hypomania jakso. Mainitsin tästä lääkärille (okei, sanotaan sitten, vaikken ensin aikonut: kyseessä oli huonolla suomenkielellä puhuva lääkäri), joka päätti soitella minulle myöhemmin tutkiakseen asiaa. Seuraavana päivänä lääkäri soitti ja sanoi (huonolla suomenkielellä), että minun tulee heti lopettaa nykyinen lääkitys ja aloittaa Ketipinor-lääkitys. Terapiaan ei kuulemma ollut mitään asiaa, sillä koska minulla ei ollut itsemurha-aikeita, ei terapiasta olisi mitään hyötyä.
Puhelun jälkeen tarkastin omista tiedoistani, että totta tosiaan, lääkitys oli määrätty vaihdettavaksi Ketipinoriksi, jonka tutkimalla havaitsin psyykelääkkeeksi, jota pääosin määrätään unettomuuteen (juu, olin nukkunut uuden työn ja stressin vaiktuksesta muutaman viikon huonommin, josta lääkärille mainitsin) sekä skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Samainen lääkäri oli tehnyt myös diagnoosin, jossa sanottiin ykskantaan, että F31.8 muu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja että potilaalla on menossa ajakohtainen hypomanian kaltainen jakso. Huh, hah, hei. En ollut täysin samaa mieltä, sillä juuri kaksisuuntaista mielialahäiriötä epäiltiin alunperin, ja joka ikäänkuin pääosin suljettiin pois. Nyt yhtäkkiä se oli tullut takaisin. Päätin olla sekoittamatta päätäni uuden lääkkeen kanssa, koska vanhakin on toiminut, ainakin siihen masennukseen. Ratkaisin hypomania-epäilyn puolittamalla itse nykyisen lääkkeen, jotta sen maaniset vaikutukset olisivat vähäisemmät. Sen jälkeen olen käynyt jo kahdesti hoitokäynnillä ja tällä hetkellä diagnooseja on jo kolme: F60.31 rajatilatyyppi, F31.8 kaksisuuntainan mielialahäiriö sekä viimeisimpänä F60.30 impulsiivinen häiriötyyppi. Ei siis kahta ilman kolmatta.
Edelleenkään en ole saanut apua oireisiini, paitsi alkuperäiseen masennukseen. Masennuksen aiheuttaja on impulsiivinen luonteeni, jonka kanssa tarvitsisin apua. Masennus tuntuu toistuvan, mutta en ole yksin päässyt ajatuksissani niin pitkälle, että selvittäisin miksi. Impulsiivisen häiriötyypin kriteereistä sain viimeksi lapun ja kyllähän ne kaikki täsmäämät, samoin kuin rajatilatyypin, jotka ovatkin ilmeisesti yksi ja sama asia. Vihanhallinta rakoilee paikka paikoin ja ikävin häiriö tapahtui eräänä päivänä liikenteessä. En ole liikenteessä raivovaa tyyppiä, mutta yhtenä päivänä moottoritiellä silmissä pimeni ja tein aivan älyttömän ohituksen ihan vaan siitä syystä etten tykännyt yhden Volgswagen-kuljettajan ratkaisusta. Jälkeenpäin tärisin itsekin. Mitä ihmettä tapahtui? Tämä oli uusi juttu. Kotona saatan saada silmittömiä vihakohtauksia, mutta en aiemmin liikenteessä. Myös ajan- ja paikan unohtamiset vaivaavat toisinaan. En välttämättä aina tiedä mihin olen menossa tai mihin kääntää rattia jos haluan tiettyyn suuntaan. Pieniä, mutta omituisia hetkiä.